Toksovan+kirkko 2.jpg
Toksovan luterilainen Aleksanterin kirkko 1800 -luvulta.
Toksovassa ollut suomalainen kirkko jo 1600-luvulta alkaen.


Toksovan nykyinen kirkko otettiin pois seurakunnalta v. 1936, jolloin kirkonkello pudotettiin alas ja torni kaadettiin. Kellon pudottaja teki myöhemmin itsemurhan.

Kirkosta tehtiin klubitalo, jossa pidettiin mm. tansseja. Seurakunta aloitti taas toiminnan 1990-luvun alussa ja ensiksi suomalaisten seurakuntien avulla rakennettiin kirkon taakse seurakuntatalo, jossa alettiin pitää jumalanpalveluksia.

Kirkko saatiin takaisin seurakunnalle ja aloitettiin sen korjaus. Torni rakennettiin uudelleen ja saatiin sinne myös kirkonkello Suomesta. Kirkkosalin välilaipio purettiin ja kirkkosali sai entisen muotonsa.

Alkujaan kirkkoon mahtui 1400 henkeä. Nykyisin kirkko paikkaluvultaan hieman pienempi. Eräs saksalainen urkujen rakentaja lahjoitti urut ja asensi ne myös.

Toksova2.jpg
Toksovan kirkon sisäkuva